Sisustusfilosofiaa - tyylikäs ja toimiva kokonaisuus

Sisustussuunnittelijana uskon, että onnistuneen sisustuksen luomiseen tarvitaan rohkeita ja innostavia ideoita, oivallusta, sopivasti vastakohtia ja kontrastia, sävyjen ja tekstuurien harmoniaa ja sopivasti ilmaa näiden kaikkien välille.

Onnistuessaan sisustus henkii haluttua tunnelmaa, kutsuu luokseen ja saa asukkaansa viihtymään.


Tyylikkyys, toiminnallisuus, ajattomuus ja tunnelma – siinä sanat, jotka sopivat hyvin kuvaamaan August designin sisustusfilosofiaa. Tyylikkyys koostuu harmoniasta ja yhteensopivuudesta, siitä että kokonaisuus on harkittu ja jatkuu katseen edetessä yhtenäisenä, kuitenkin mielenkiintoa herättäen. Toiminnallisuus on harkittua selkeyttä ja fiilistä vaivattomuudesta, jonka koen rauhoittavaksi ja jota myös omassa kodissani arvostan. Toiminnallisuus lisää viihtyvyyttä. Kodissa on helppo olla ja elää kun sen toiminnot niin sisällä kuin ulkona on mietitty käyttäjäänsä varten valmiiksi. Myös pieni vara mahdolliselle muutokselle on harkitusti säästettävä, jotta koti säilyy ajatuksessaan ajattomana kokonaisuutena. Ajattomuus lähtee sisustusfilosofiani mukaan ennen kaikkea käytännöllisyydestä, jossa vähemmän on enemmän. Ajattoman sisutuksen luomisessa arvostan luonnonmateriaaleja kuten puuta, kiveä, rautaa, nahkaa ja erilaisia luonnon tekstiilejä. Ajaton sisustus jopa paranee vuosien saatossa, pinnoille piirtyy muistoja ja elettyä elämää. Ajattomuus on myös sitä, että kun perusspeksit ovat kunnossa, antaa se mahdollisuuden ajan hengen muutoksialle. Ajoittain saa ja kannattaakin myös villiintyä, mennä fiiliksen mukaan ja tarttua hetkittäin ohimeneviin trendeihin.

Sävyt, materiaalit ja niiden tuntu välittävät persoonallisuutta ja viestivät tyylistä. Kontrastilla ja vastakohdilla, valoilla ja varjoilla saadaan myös luotua tyyliä ja tunnelmia. Tunnelma on tärkeä, se, että tila henkii haluttua fiilistä ja ylipäätään saa tuntemaan, on osaltaan onnistuneen sisustuksen salaisuus. Kun se oikea tulee kohdalle, sen kyllä tuntee.


Laadukas ja ajaton design toimivat sisustuksessa pisteenä i:n päällä. Ajaton design on kaunista, käytännöllistä ja suunniteltu kestämään. Design sisustuksessa on oikeutettu omalle pohdinnalle. Omasta mielestäni designiin liittyen sopii sanonta less is more. Oivallisinta ja näyttävintä design on silloin kun sitä on sopivasti. Mikä sitten on sopivasti? Design on taitolaji. Tätä haluan pohtia kanssanne ääneen toisella kertaa lisää. Myös sitä mikä on designia? ja mikä taas ei?

Kodit ovat tehty asumista ja elämistä varten. Koti, joka on yleisilmeeltään pelkistetty, minimalistinen ja suoraviivainen, voi se olla myös kodikas. Kodikkuutta ja lämpöä luodaan esimerkiksi pehmeillä materiaaleilla sekä materiaalien yhdistelmillä. Esimerkiksi kovan, kivisen betonipinnan vierellä lämmin ja pehmeä puu luovat yhdessä kauniin ja harmonisen tunnelman ja kodikkaan kokonaisuuden.

Omaa kotia varmasti jokainen meistä sisustaa tunteella, mutta on hyvä myös pohtia omaa sisustusfilosofiaansa. Näin kokonaisuuden hallitseminen on helpompaa ja varmasti myös antoisampaa kun tietää mistä pitää, mitä arvostaa ja toisin päin. Joillekin kodin sisustaminen on enemmänkin toimivuuden ja käytännöllisyyden vaalimista, joillekin materiaalien ja sävyjen harmoniaa, joillekin sisustus ilmentyy kodin koristamisena ja kauniiden esineiden ja huonekalujen sijoittelulla. Sisustus on jokaiselle makuasia, kuten esimerkiksi muodissa, makumieltymyksissä ja ylipäätään aistimuksissa, jokaisella on oma tyylinsä ja mielipiteensä. Kodin sisustus luodaan asukkaan mieltymysten mukaiseksi kokonaisuudeksi. Sisustuksiin voi samaistua ja niistä voi inspiroitua ja onkin täysin mahtavaa, että ihmiset nykyään aktiivisesti jakavat ideoitaan ja omia persoonallisia toteutuksiaan muiden nähtäväksi ja inspiraatioksi.

Sisustussuunnittelijana koen, että tärkeä tehtäväni suunnittelussa on ennen kaikkea luoda asukkaalle tyylillisesti ja toiminnallisesti oikeanlaiset raamit ja pohja sisustukselle ja auttaa hahmottamaan kokonaisuus. Varsinkin koteja sisustettaessa on otettava huomioon, että loppukädessä asukas itse luo arkensa ja juhlansa omalla persoonallaan. Kodit elävät ja muuntuvat ajassa ja niin kuuluukin. Ei kukaan meistä pysy samanlaisena vuodesta toiseen, harva kotikaan ja kuten aiemmin totesin, välillä saa villiintyä, ja kannattaakin.

Jokaisella suunnittelijalla on oma sisustusfilosofiansa, mutta se ei tarkoita sitä, että suunnittelijan luomat sisustukset olisivat aina samanlaisia. Toki sisustajan tyyli ohjaa asiakkaiden yhteydenottoja, mutta varmasti useat meistä suunnittelijoista oikein mielellään suunnittelevat sisustuksia laajalla skaalalla ja eri tyylien ja eri tyylisten ihmisten innoittamina. Minä ainakin. Aloitin juuri vanhan rintamamiestalon sisustuksen täydellisen makeoverin suunnittelun ja voi että - projekti tuntuu ihanalta ja virkistältä muutaman uudiskohdeprojektin jälkeen. Vanhoissa rakennuksissa on omanlaisensa tunnelma.

33720339_802975779908321_3039252865924202496_n.jpg
august_signiture.png